Vuosi on vierähtänyt nopeasti siitä hetkestä, kun sanoin Tahdon rakastamalleni miehelle. Aika on vierinyt kovin nopeasti!
Tämä vuosi on ollut hyvin moninainen ja elämä on välillä kulkeutunut hyvinkin kapealle ja mutkaiselle polulle. Vain pari kuukautta yllättävän ja ehkä hieman pelokkaankin, mutta niin rakkauden täyteläisen Tahdon -sanan jälkeen tapahtui jotakin, mikä ei koskaan enään muutu. Minä sairastuin vakavasti ja tulen sairastamaan lopun elämääni. Olen sairastanut koko yhdessä olemme ajan, minun sairasteluni ovat siis kuuluneet yhteiseen elämäämme aina, vaikka karu todellisuus paljastui vasta n. 9kk sitten.
Saan ollan onnellinen, että minulla on mies, joka kestää minua silloinkin kun olen sairas, kun olen maannut sairaalassa ja joutunut liikkumaan rollaattorin turvin, kun aloitin lääkityksen joka vei kaikki voimani ja jälleen palattiin lähtö pisteeseen ja aloitettiin kaikki alusta uuden lääkkeen voimin. Tänäänkin hän kertoi, kuinka rakastaa minua, eikä ikimaailmassa jättäisi minua yksin. Tämä, jos mikä, on todellista ja ikuista rakkautta!
Meidän rakkauttamme ja elämäämme kuvastaa erinomaisesti Johanna Kurkelan Oothan tässä vielä huomenna -laulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti